keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Arjen keskellä.


Tähän aikaan vuodesta ollaan niin arjen keskellä kuin suinkaan voi. Pääkisat takana, eikä muitakaan ulkomaan reissailuja ole tiedossa. Koulussa on tällä hetkellä hivenen rauhallista kurssien ja tuntien puolesta, mutta nyt pitäisi ryhdistäytyä tuon opinnäytetyön suhteen. Muuten treeni kulkee hyvin.  Tuntuu tyhjältä kirjoittaa, kun ei oikein mitään isoa tapahtumaan ole nyt vähään aikaan ollut. Päivät vilisee silmissä. Ei oikein muuta ehdi tehdä kun harjoitella 2xpäivässä,syödä,opiskella  ja nukkua. Tai ainakaan minä en ehdi, kun tarvin vähän aikaa rauhoittuakin iltaisin. Meneepähän marraskuu nopeaa ohi.

Viime viikonloppuna oli tehostamispäivä Orimattilassa. Päivään kuului kaksi harjoitusta. Aamulla oli otteluharjoituksia ja illalla hitusen tekniikkaa+ randoria( sparrausta ilman tuomaria). Otteluharjoitukset meni vähän uniheikkaa silmissä ja illan treeni vaihtelevasti. Viikko oli ollut raskas, joten sunnuntai meni sängyssä maaten ja yhdellä kävelylenkillä makuuniin. ..

Anni pääsi esittelemään uchimataa Etlariin asti. Meikä puolestaan esittelee ukemia.

Ainiin eipähän unohdeta. Teen pyramidina rinnallevetoa 1x6 1x3 1x2 ja 1x1. Noh tuon viimeisen ykkösen kanssa olen tapellut. Ketterästi nousee tuo 50kg, mutta 52,5kg sitten on ollut liian kova luu. No eilisen urheilupsykologi käynnistä motivoituneena paahdoin salilla huippuhyvin. Päätin taas jälleen kokeilla josko se 52,5 kg nousisi. Noh ei noussut ensimmäisellä, eikä myöskään toisella. Noh kertasin tekniikkaa vähän palautuksen aikana ilman mitään painoa. Ja kolmannella se sitten nousi!! Wuhuuuu!! Onhan tässä vähän matkaa vielä siihen kiitettävään painoon. Mutta tuo oli jo suunnilleen se minun matsipaino ja seuraavaksi olisi suunnilleen se oma paino 55kg. Toivotaan että vielä tämän vuoden puolella!

Tulevat tapahtumat marraskuussa ovat lauantain tehostamiharjoitus Tampereella.Viikko siitä ollaan jälleen Tampereella edustusvalmennusleirillä ja sen jälkeen onkin Junior Finnish judo open. Kisa on viimeinen kisa nuorten sarjoissa. Menen  -57kg  koska en jaksa pudottaa painoa ja suurempien matsimäärien toivossa. Toivotaan että sujuu hyvin!

1 kommentti:

  1. Nauratti vähän toi mun kantapää-maassa-uchimata :DD vissiin nilkan/akillesjänteen liikkuvuus kohdallaan, ei ihme et on välillä vähän kipee :D

    VastaaPoista