sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Nuorten finnish judo open

Nyt on minun viimeinen junnukisa taputeltuna nimittäin nuorten finnish judo open.  Kisa on Suomen ainoa nuorten isohko junnukisa.  Viimevuoden tapaan menin normisarjaa ylemmäs -57kg.  Tämmöiselle laiskanpuoleinen painonpudottaja syö mieluummin piparia kuin porkkanaa tähän aikaan vuodesta ;).

A-nuorten sarjat alkoivat aikataulussa noin klo:18.30. Olin hengaillut melkein koko päivän hallilla lukuun ottamatta Subwayssa käyntiä (virhe!), ja reilu parinkymmen minuutin happihyppelyllä iltapäivällä. Kaaviota en taaskaan katsellut, vaan pyysin Sandea katsomaan ensimmäisen vastustajan nimen joka oli ruotsalainen Karoui. Alkuun ajoin vastustajalle passiivisuusvaroituksen. Pian sen jälkeen heitin minun ei niin hienostuneella kouchilla yukon(5pistettä). Siinä touhutessani sai kaveri vielä yhden varoituksen passiivisuudesta. Jossain vaiheessa ottelussa vastustaja pääsi ottamaan minusta melkein sidonnan mutta nappasin jalan kiinni, ja käänsi tilanteen itselleni käsilukkopaikkaan josta ippon. (10 pistettä täydellinen suoritus josta matsi loppuu.)

Toisessa matsissa vastaan tuli ruotsalainen Wallen. Tänä vuona hän on matsannut -57kg mutta taitaa palata takaisin alempaan painoluokkaan. Viimeisten parin vuoden ajalta (2012-2010) tiukat ottelut mm. Tartossa ovat kääntyneet hänen hyväksi. Tämäkin ottelu oli raskas ja tiukka, mutta olin jo asennoitunut siihen. Tyylinsä ja kokonsa puolesta minulla on vaikeuksia päästä hänen painon pisteensä alle tekemään lempi heittojani. Pyrin liikkumaan ja välttää paikoillaan vääntämistä, lähinnä yritin pelata itselleni ikävät otteet pois ja koittaa väliin tehdä omia yrityksiä. Taktiikka toimikin ja vastustajaa varoitettiin. Ruotsin tyttö omistaa erittäin hyvän matsipään, joten oli raskasta säilyttää johto. Aina hänen hyvän yrityksen jälkeen piti pyrkiä tekemään oma. Onneksi kellon näyttäessä viimein nollaa pisteet olivat vielä samoin, joten kuittasin itselleni finaalipaikan.

Finaalissa vastassa oli venäläinen Guseva.  Hän on minua reilusti pidempi. Olin viime vuonna voittanut hänet, mutta tämä kohtaaminen oli tiukempi  Ei minulla oikeastaan mitään hätää ollut, en saanut omissa heitoissa aikaiseksi loppurutistusta vaan vastustaja lensi useasti pepulleen (ei tule judossa pisteitä). Alle minuutin ollessa jäljellä venäläinen yritti huonoa tomaria, josta jäin horjahtamatta seisomaan. Tästä tuomari rankaisi häntä varoituksella. Lopussa venäläinen käytti pitkiä jalkojaan ensimmäisen kerran koko matsissa hyväkseen ja heitti minut puolestaan peffalleen.  Onneksi ei tullut pisteitä ja ottelun/sarjan voitto tuli kotiin.

Näissä kisoissa oli ehkä pahin olo koskaan otella, vaikka ei ollut painonpudotusta taustalla. Olin viimeviikkoisen edustusvalmennusleirin jälkeen ollut flunssaisena ja jouduin pitämään viikolla useamman päivän huilia treeneistä sängynpohjalla. Myöskään Subway ei ollut hyvä ruoka tällaiselle kisajännittäjälle. Näitten kahden lopputulos oli että olin joka matsin jälkeen puhki. Keuhkoihin sattui, lihakset väsyivät nopeasti ja mahassa jumissa iso pallo. Ei siis ollut kovin miellyttävää.: D Kaikesta huolimatta olen ihan tyytyväinen että lähdin näihin kisoihin. Eipähän tule liian pitkää matsitaukoa.

kuva:Nina Klinga

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti