tiistai 19. toukokuuta 2015

Orenburg Euroopean cup ja leiri

Hohhoijaa tämä flunssa alkaa jo nakertamaan tätä naista. Sen lisäksi että leiri menee harakoille on myös uskomattoman tylsää vain maata hotellihuoneessa. (Tässä nyt aikaa tappaakseen on hyvä yrittää puhelimella väkertää tekstiä.)

Tietysti flunssa myös vaikutti matseihini, kun elimistö ei ollut yhtään mukana. Oireet ovat täsmälleen samat kun SM-kisoissa yrittäessäni kisata. Tällä kertaa vaan en viitsinyt keskeyttää. Videolta katsottuna kaikissa kolmessa ottelussa oma tekeminen on aika kaukana normipäivästä.

Kisapäivänä ensimmäiseksi minulla oli vastassa venäläinen joka on alemmassa sarjassa moninkertainen  junnujen arvokisamitalisti. Alkuun molemmille tuli varoitus otteiden välittämisestä. Voitto meni lopulta venäläiselle yukon (5p) arvoisensa kiepillä. Tyttö oli kyllä kunnon sähisiä.

Venäläisen porskuttaessa voittokulkuaan tuli minulle pääsy keräilyyn. Vastustajaksi tuli unkarilainen. Onneksi hänkin taisi olla yhtä yhtä poikki kun minä. Matsi tuli minun nimiin 1-2 varoituksilla. Luulin kyllä pyörtyväni siihen tatamille.

Kolmas ja viimeinen matsi oli hieman yllättäenkin keräilyyn tippunutta ranskalaista vastaan. Lähdin ottamaan reilulla teholla, koska tiesin että paria minuuttia enempää ei päivän kunto olisi kestänyt. Alkuun toheloin jotain ja ranskatar saikin yukon (5p).  Matsin lopussa olin alla jalan irroitustilanteessa. Tuomarin keskeyttikin tilanteen matekomennolla. Jalka oli jo muutenki löysästi ja päästin jalan irti. Tämän jälkeen tuomari julistikin osaekomin (sidonnan), josta en sitten tullutkaan pois. Joka tapauksessa ranskalainen oli kyllä parempi osapuoli. Vaikka flunssa painoikin otin mielestäni ihan kelpo matsin. Viime syksynä Pariisissa sama kaveri oli vedellyt minua pitkin Insepin lattioita.

Sijoitus oli seiska, mutta tulipahan avattua tämänkin kv-kisavuosi puolenvuoden tauon jälkeen.  Ja olen kyllä tyytyväinen että pystyn matsaamaan tiukkoja otteluita ja jopa voittamaan vaikka olo oli peetä. Tuntuu että terveenä olisin hävittytkin matsit pystynyt ihan hyvin voittamaan. Toivottavasti ensiviikon Romanian kisassa tämä tyttö olisi jo terve.


Satu pronssimatsissa
 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti