Pure happiness

Helou honeyt!

Olen ollut blogipimennossa. Paljon on siis vettä virrannut öö.. vaikka minun vesihanasta. Vanhoja uutisia en nyt tänne jaksa kirjoittaa, mutta nekin näkee kyllä minun urheilijaSIVULTA Facebookista. Sitä nyt olen päivitellyt kun kertomista tullut. Päivittäisiä kuulumisiani löytää nykyään myös Snäpistä Kakkokatri nimellä.

Olen toki tännekkin kirjoittanut tekstejä, mutta ne ovat jääneet julkaisematta. Olen hakenut tässä blogini linjaa ja se on tosin vieläkin työnalla. Viime vuonna blogin sisällöstä tuli ehkä hieman virastotönkkö. Pelkäsin että joku vetää palkokasvit nokkaansa mitä tänne kirjoitan. Joten voitte kuvitella että silloin ole hirvittävästi motivaatiota kirjoittaa. No nyt en enää jaksa kirjoittaa itselleni tyhjiä sanoja. Minun blogi, minun mielipiteet, minun fiilikset. Otan tietysti vastaan postausaiheita!

Treenirintamalla on tällä hetkellä käynnissä aikuisten EM:miin valmistautuminen. Itse ottelen tasan viikon päästä. Taso siellä on jäänkova. Onhan judo maailman suurin kamppailulaji (harrastajamäärä,levinneisyys). Tällei tylsästi vastaan että matsi kerrallaan lähden sinne ottamaan.

Nyt elämä on oikeastaan ollut pelkää judon ehdoilla olemista. Mukavaa mutta kuukausi sitten alkoi jo seinät kaatumaan päälle. Päivät menivät treenien ehdoilla ja muun ajan käytin lepäämiseen. Kaipasin vähän muutakin sisältöä ja haastetta elämään. Ei toki liian raskasta, koska pääasia on kuitenkin urheilu. Nyt kuitenkin eräänlainen projekti käynnissä, joka myös edistää tietyllä tavalla omaa urheilu-uraani. Katsotaan kantaako homma pidemmälle, mutta se tietää tiettyjä uudistuksia myös tänne bloginkin puolelle. Olen innoissani!

Pari viikkoa sitten Kroatian europeancupista pronssia. 

Ps: Kuinka paljon ihminen voi saada energiaa, kun talvi taittuu vihdoin huhtikuulle<3 p="">

Kotikentällä

Hyvää uutta vuotta 2016. Itselläni vuosi on käynnistynyt tehokkaasti peruskuntokauden merkeissä. Saa puurtaa urakalla. Nyt olisi tarkoitus saada rakennettua hieman lihasta ja voimaa yläkroppaan. Jospa minunkin hartiat joku päivä leventyisivät. Peruskuntokaudesta tulee hieman suunniteltua pidempi, koska talvella usea European Open kisa on erikseen miehille ja naisille. Olin ainoa nainen jolla ne olisivat olleet ohjelmassa, joten reissuista olisi tullut omatoimireissuja ilman valmentajaa. Ohjelmassa on siis pari kotimaan kisaa sekä koti-ja ulkomaan leiritystä.

Osa suomalaisista maajoukkuejudokoista on Itävallassa leirillä. Me jätettiin se pois ohjelmasta, kun välissä on mukavaa välissä harjoitella kotona ja elää ”normaalia” arkea. Viimeisen kahden kuukauden aikana olin reilun viikon kotona. Nyt on mukava treenailla kotimaisemissa. On ollut esimerkiksi tosi mahtavaa saada itse valmistaa ja päättää mitä syö. Tosin eilen arki sai melkein jo meikäläisestä niskaotteen. Olen aikaisemminkin kertonut minulla on ongelmia niskan kanssa ja kärsin usein krampeista. Olin jälleen saanut yhden ja sen johdosta takana oli huonosti nukuttu yö.

Aamulla sängystä noustessa oli jo itkusilmässä. Niskaa särki ja olisi vielä riennettävä salille. Olimme sopineet valmentajan kanssa että aerobinen treeni tehdään pakkasista johtuen salilla. No mutta kun sinne kuntosalillekin piti ensiksi kävellä noin parikymmentä minuuttia. Aamupalaa syödessäni tuli pieni piru olkapäälleni ja kertoi että on ihan oikeutettua jättää treeni välistä. Onneksi toiselle olkapäälle tuli parempi puoliskoni Sande, joka muistutti että ei se niskan särky estä juoksua. Kipulääkettä vain naamaan ja menoksi. Minulle tuli hirveä lusmuilija fiilis ja vartin päästä olinkin jo pakkaamassa salikamoja treenilaukkuun.

Tarinan ei toki tähän pääty. Jo salin nurkilla huomaan että lenkkarit jäi. Pari raskasta huokausta ja täyskäännös takaisin kotiin hakemaan kenkiä. Tuli sitten ennen salia ulkoiltua se vähän alle tunti paukkupakkasilla. Treeni sujui hyvin ja olin tyytyväinen sen tehtyäni. Ei ne kilpakamutkaan maailmalla samaan aikaan lusmuilleet. Minulle toimii hyvin ajatus että se ei ole tärkeintä miten asiasta suoriutuu vaan se että tekee aina parhaansa. Se riittää ja kantaa pitkälle ilman turhia itsensä soimaamista.

0

Japanin harjoitteluviikot 24.11-17.12.2015

Nyt tulee tajunnanvirtainen blogiteksti suoraan puhelimella kirjoittaen. Japanin reissu alkaa olemaan onneksi loppusuoralla. Olen aika kypsä täällä oloon. Pari viimeistä päivää mennyt sängyssä maaten, koska iltaisin nousee pieni lämpö, nytkin. Tämä viimeinen viikon puolikas meni siis harakoille ja missasin viisi treeniä. Ärsyttää tämä reissussa sairastelu mutta kovassa rasiruksessa laskee vastustuskyky. Ollaan  tukijoukkojen kanssa tarkkoja ettei sairaana treenata. Jos minä en osaa sanoa ei niin sen sanoo onneksi Seppo tai isä. Katsuura viikosta en jaksa edes kirjoittaa. Sama meno siellä oli kun aina ennenkin. Viimeviikko meni treenien kannalta putkeen. Otin omasta mielestäni todella hyvin, sain kovista nimistä tehtyä heittopinnoja. Olisin voinut hyppiä tasajalkaa onnesta joidenkin randoreiden jälkeen. Olimme alkuviikon National Training Centerillä jossa oli hienoin dojo missä olen treenannut. Loppuviikolla siirryimme Kodokaniin. Pakko kertoa hauska yksityiskohta Kodokanista, jossa ollaan siis todella tarkkoja etiketistä. Randorien alkukumarruksissa ei saa pyllistellä alttarille, jossa on tyhjä tuoli ja taulu judon kehittäjästä Jigoro Kanosta. Lisäksi ei tunneta pystykumarrusta, vaan jopa pystyrandorikin aloitetaan ja lopetetaan polvikumarruksella. Hassua kun on itse tottunut rennompaan menoon treeneissä. Haluaisin mahdollisimman nopeasti teleportata itseni ensiksi Lahteen Sanden luo. Sen jälkeen kutsuu Sodankylä jonne on myös ikävä. Siellä saan nauttia ajasta lähimmäisten kanssa. Lisäksi kaipaan lunta ja pakkasia. Tätä ikuista syksyä on ollut jo aivan riittämii. Kiireiltäni en ole vain  koko vuonna  ehtinyt kotona käymään. Nytkin visiitti jää harmittavan lyhyeksi, kun velvollisuudet kutsuu jo joulun välipäivinä Varalaan maajoukkueleirille Japanin viikoista olen myös päivitellyt facebookkiin urheilijasivulleni jotka löytää kun kirjoittaa facebookiin Katri Kakko. Kuvat tekstissä näkyvät vähän vinksin vonksin kun lisättyäni ne tekstiin muuttuivat ne noiksi koodarimerkeiksi,enkä tajua niistä hölkäsen pöläystä. Lisäksi näköjään kappalejaotkaan ei suostu näkymään.

U23 EM-PRONSSIA BRATISLAVASTA

Malagasta asti ollut draivi ja itseluottamus kantoi u23 EM-kisoihin, josta kamppailin pronssisen mitalin. Suomen joukkue lähti Bratislavaan torstaina, kun itselläni oli matsit jo perjantaina. Olin ajatellut kisoja mielessäni aika vähän. Tietty ohjelmat ja treenit oltiin tehty koko syksylle tähdäten U23 EM-kisoihin, mutta arjessa en jaksa miettiä kisoja sen enempää. Tavallaan ajatus oli että nämä on ihan samanlaiset pippalot kuin mitkä tahansa muut kisat.

Näihin kisoihin minun ei tarvinnut kohtuuttoman paljoa pudottaa painoa. Olin edellisen kuukauden aikana katsonut tarkemmin mitä suuhuni laitan, ja toki edellisviikolla Malagassa koettu vatsatauti toimi pienenä esidiettinä ;).

Kisapäivänä jännitti mukavasti. Aloinkin miettiä että tänään ei jäädä ensimmäiseen otteluun. Pääsin ensimmäisen kierroksen kaaviossa vapaalla ollessani sijoitettuna kaaviossa. Vastustajaksi osoittautui minulle hyvä tuttu belgialainen tyttö. Meillä tilastot olivat 1-1. Tällä kertaa vein ottelun nimiini 2 shidon ansioista. Tässä vaiheessa olin tehnyt jo henkilökohtaista historiaa, kun ensimäistä kertaa voitin EM-kisoissa matsin. 

Toiseksi vastustajaksi tuli minulle tuntematon espanjalainen. Ehdin katsoa hänen edellisen ottelun ja ihan pirtsakasti vei venäläistä.  Voitto heltisi minulle alle minuutissa käsilukolla jonka pääsin matossa rakentamaan. En minulla ollut oikeastaan hätää koko matsissa

.

Semifinaaliin tuli puolainen vastaan. Olin edellisen kerran ottanut häntä vastaan 3 vuotta sitten ja saanut ihan pataan keräten 4 varoitusta, jonka johdosta minut oli heitetty pihalle matsista. Nyt matsi kului ihan tasaisessa väännössä.  Puolessa välissä sain passiivisuudesta varoituksen, kun puolainen oli ollut pari aloitusta aktiivisempi. Viimeisen minuutin kohdilla sain oman mattokäännön onnistumaan ja sidonnankin muutamiksi sekunneiksi päälle. Harmi vaan vastustaja tuli sieltä pois minun sählätessä, ja vuorostaan otti minut shidontaan. Arvaatte varmasti että jäi vähän kaivelemaan…

Pronssiotteluun sain vastaan romanialaisen. Olen joskus leireillä ottanut häntä vastaan ja niissä väännöissä on molemmille tullut heittosuorituksia. Pekkiksen kanssa sovittiin taktiikaksi liike ja tilan pitäminen. Halu voittaa oli isompi kuin koskaan ennen. Olin kuitenkin rento ja rauhallinen odotellessani sermin takana tatamille pääsyä.Ottelun alku lähti hyvin minun komennossani liikkeelle. Noin reilun minuutin jälkeen romanialainen joutui paikattavaksi, kun otsaan tuli verta vuotava haava. Tämän jälkeen vastustaja ryhdistäytyi ja hänen tyyli vaihtui aggressiivisemmaksi kahvan hakkaamiseksi. Itse kuitenkin pysyin tahdissa mukana. Loppua kohti homma lähti taas enemmän omaan komentoon. Vastustaja sai varoituksen passiivisuudesta, jonka vuoksi siirryin johtoon. Loppumatsin otin tarkasti ilman mitään sen suurempia virheitä. Kellon soidessa olo oli kyllä niin onnellinen! Niin monta vuotta olen kiertänyt pitkin maita ja mantuja, ja nyt viimein tuli arvokisamitali. Tietty nälkä kasvaa aina syödessä ja halu pärjätä tulevaisuudessa on entistä suurempi.

Seuraava matka on jo ensiviikolla, kun lähden Japaniin reiluksi kolmeksi viikoksi harjoittelemaan. Ekaksi viikoksi harjoittelupaikkana toimii mikäs muukaan kun vanha tuttu Katsuran Budo University. Paikka on tullut tutuksi, kun parina kesänä on siellä tultu pöyrittyä. Viime kerran Katsuratarinoihin pääse käsiksi täältä. Tokion Gran Slamin viikolla harjoittelupaikat menevät kiinni, kun kaikki haluavat mennä katsomaan kisaa. Me menemme myös kannustamaan kisassa matsaavia suomalaisia.

Kisan jälkeen jäämme harjoittelemaan Tokioon leirille pariksi viikoksi. Nyt on hyvä aika panostaa peruskuntoon ja lisätä tekniikkaharjoittelua kun syksy menty kohisten kisasta kisaan.

Molemmat kuvat EJUN sivuilta

Malagan European Cup

Syksyn kisat olivat olleet ennen Malagaa hieman tahmeita. Otteluvoittoja tuli, mutta myös typeriä ja huolimattomia virheitä ja häviöitä. Malagaan lähtiessä minulla oli huono viikko. En suorastaan hyppinyt ilosta kisaviikolla. Kärtytti ja jätin treenejä ison väsymyksen vuoksi väliin. Tuntui että oli odottanut syksyn kisakaudelta paljon parempaa tulosta.

Malagaan saapuessa mieli oli jo parempi. Paino oli tippunut kisoihin kivuttomasti ja oli ihan kiva olla lämpimässä Espanjassa marraskuisen Suomen sijaan. Kisa-aamu meni normaaleissa tutuissa ja turvallisissa rutiineissa. Kehokin toimi hyvin. Sain hyvät lämmittelyt ja aineenvaihduntakin onneksi toimi. 

Ensimmäiseen otteluuni tuli vastaan espanjalainen sarjaa ylempää otellut tyttö. Olin aika hukassa hänen ristikahvan vuoksi ja pitkien käsien vuoksi. Onneksi vastustaja ei tehnyt oikein kahvasta mitään ja minä pääsin aina kuitenkin yrittämään ensiksi. Tuomarilinja oli hävyttömän puolueellinen. Vastustaja teki ainoan yrityksen kun ottelua oli 30 sekuntia jäljellä. Joukkuekaveri totesi että Espanjalaisen olisi pitänyt jo siinä vaiheessa hävitä kolmella passiivisuusvaroituksella. Ottelu meni kuitenkin jatkoajalle ja meidät molemmat julistettiin jo kerran voittajaksi, ennen kuin vedin portsarilla vastustajalta kupit nurin ipponin (10p.) arvoisesti. Hieman alkoi hapottamaan melkein yhdeksän minuutin ottelu.

Toisessa matsissa vastaani tuli turkkilainen. Turkkilaisen ottelutyyli oli kyttäävä ja rauhallinen. Se oli minulle onni, koska toinen ottelu tuli pian vastaan ensimmäisen jälkeen. Viimeisessä aloituksessa sain hänet kammettua jalkakoukulla wazarilla (7p.). Luulin jo voittavani mutta piste poistettiin ja jälleen oltiin jatkoajalla. Onneksi tämä ottelu ei venynyt hirveän kauan ja sain hänet uranagella (takavyö) selälleen ja voitto kotiin tuli wazarilla.

Semifinaalissa vastaani tuli todella pitkä venäläinen. Meriittilistaltaan sarjan kovimpia mm. viimevuonna alle 23-vuotiaiden euroopanmestaruuskisoista pronssia. Ensimmäisestä aloituksesta venäläinen pyyhkäisi minulta jalat kohti kattoa, mutta onneksi ehdin kierähtää ilmassa mahalleen. Hätä ei vielä siihen loppunut, kun muistin jo viittä vaille sidonnassa vastustajan olevan mattonaisia. Hirveällä raivolla taistelin itseni sieltä pois.  Loppumatsi meni tasaisesti. Venäläinen kuitenkin simahti pahasti ja sain riehuttua hänelle passiivisuusvaroituksen. Pidin johdon loppuun asti, ja sain pääsylipun finaaliin. 

Finaalissa vastaan tuli jälleen espanjalainen. Matolle kuulutettiin tuomari kas kummaa espanjalainen tuomari! Siinä vaiheessa tiesin että tätä ei varoituksella voiteta. Mentiin jälleen jatkoajalle ja parin aloituksen jälkeen sain vastustajan kyljelleen (5p.) ostogarin jälkeisellä koukulla. Voitto oli minulle aikuisten European Cup-tasolla ensimmäinen.  Päivä oli kova, eikä ollut kyllä vieläkään ollut parasta Katria. Pää onneksi toimi enkä murtunut vaikka oltiin useasti jatkoajalla. Otin rohkeasi ja menin hyvin tilanteisiin mukaan. Suunta oli matseissa oikea ja jano menestyä on kova.

Malagan jälkeen joukkue jäi leirille. Puolet sai ruokamyrkytyksen allekirjoittanut mukaan lukien. Eli leiri meni itselläni sängyssä maaten. Hotellissa oli iso buffetti, joka on aina hygieniariski. Kävimme myös lukemassa hotellin arvosteluja netissä, joissa moni muukin oli kertonut ruokamyrkytyksestä ja epäilivät hotellin tarjoavan pilalle mennyttä ruokaa. Kerrankin oli hyvä syy syödä suoraan kokin paistamia pihvejä ja ranskalaisia perunoita. 

 Ehdin toipua Pajulahdessa järjestettyyn maajoukkueleirille. Me alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin otimme aika rennosti. Mitään ihmeellistä siellä ei enää tehty, muutamia teräviä randoreita. Bratislavaa kohti lähdetään torstaina 12.11 ja perjantaina pääsenkin jo tosi toimiin.

Hyvää isänpäivää kaikille isille, varsinkin mun. Oot paras!

Mitskumimmt. Itsellä edellisviikon judoista vielä mustasilmä.

Sankakutilanne- Ja jälleen kaveri pääsi pakoon!

Valkoiset auringonpalvojat. Säät oli kyllä pääsääntöisesti pilvistä ja tuulista.

Pariisin pikakeikka

Viime sunnuntaina lähdettiin Annin kanssa kohti Pariisia Grand Slamin jälkeiselle leirille. Muut leirille osallistuvat suomalaiset olivat osallistuneet kisaankin joten he olivat jo paikanpäällä. Rytmiryhmämme selvisi kommelluksitta  Charles de gaullen lentokentälle mutta meille luvattua kyytiä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Jaanalta tippui onneksi hotellin osoite ja metropysäkin nimi. Uusi päävalmentaja Jaakko oli kieltänyt auttamasta meitä enempää, oli kuulemma meidän aika selviytyä ihan kahdestaan. Tietty olimme molemmat aikaisemminkin olleet kyseisessä paikassa mutta molemmat kuljetaan yleensä joukon perässä huonoon suuntavaistoon vedoten…

 Ensiksi hankimme infotiskiltä juna/metrokartta ja etsittiin Jaanan kertoma asema.  Infosta saatiin sitten ohjeet miten pääsemme määränpäähän. Junassa meitä tuli neuvomaan ystävällinen paikallinen ja saimme varmistuksen että olemme oikeassa junassa. Pääsimme kommelluksetta asemallemme. Ainoa asia oli ettei meillä ollut mitään hajua minne siitä pitäisi jatkaa. Suunnitelmamme seurata talojen numeroja oli heikko ja löysimme itsemme jo toisen metroaseman vierestä. Tämän jälkeen piti turvautua taas paikalliseen apuun, jonka neuvoja noudattaen pääsimme vihdoin Judo Instituutin viereiseen F1 muovihotelliin.

Leiri meni ihan putkeen. Otin kaksi harjoitusta päivässä. Pyrin pitämään randoreiden määrää vähän pienempänä kun vuoden pääkisa U23-EM ovat tulossa. Leiri oli myös hyvä paikka haastaa oman sarjan parhaimmistoa ja tutkia heidän tyyliään. Voimassa tietty jäin jälkeen mutta liike onneksi auttaa sen puutteeseen aika hyvin. Oli myös mukava saada heitettyä kesällä harjoittelemillani heitoilla.

Instituutin judohalli oli edelleen käyttökiellossa rakennusvirheen vuoksi ja jouduimme viereisen urheilukeskuksen ahtaaseen liikuntasaliin. Onneksi treenit jaettiin ja pikkusarjalaiset treenasivat ensiksi ja meidän treenien jälkeen tulivat -63 ja sitä suuremmat. Miesten harjoitukset olivat metromatkan päässä. 

Ensiviikolla otetaan määränpää kohti Malagaa. Siellä osallistun Malagan European Cup kisoihin ja jään leirille hiomana kuntoani kohti EM-kisoja. Oispa siellä olisi lämmin :)

Tampereen European Cup

Serbian jälkeen seuraavana viikolla oli European Cup ihan täällä kotosuomessa Tampereella. Punnituksessa selviytyneenä lukkiuduimme Annin kanssa hotellihuoneeseemme katsomaan Vain elämää-ohjelmaa ja tankkamaan nestettä ja ruokaa. Illan lopputulos oli hyvä mieli ruuasta ja Maija Vilkkumaan lauluista. Chill!

Matsipäivänä minua hermostutti tavallista enemmän. Omaa otteluvuoroa odotellessa olo oli levoton. Normaalisti olen aika tyyni ja varma itsestäni. Tampereella sarjat olivat pieniä, joten pääsin ensimmäisen kierroksen vapaalla. Vastaan tuli norjalainen. Meillä voitot olivat 1-1. Sain ajettua norjalaiselle passiivisuusvaroituksen. Vastustajan tyyli oli hirmu jähmeä, kädet suorana ja asento linkussa. Viimeisessä aloituksessa tein huonon lonkan, josta tuli minulle mattoonvedosta varoitus. Varoitus oli minusta vähän niin ja näin ehkä siinä painoi jo aikaisempi tekeminen, koska omaani huonommista yrityksistä aina ei tule varoitusta, onhan se ristiriitaista että seisomalla ja jäkittämällä paikoillaan varoitusta ei olisi annettu. Pari minuuttia väännettiin jatkoaikaa, kunnes sain toisen varoituksen passivisuudesta. Tämä meni ihan oikein. 

Kuva: Pajudo

Ottelun jälkeen menin istumaan katsomoon. Seppo tuli vierelle ja sai kuunnella pari minuuttia rumia sanoja suustani. Suutuspäissäni en riehu, itke enkä raivoa vaan usein se jää vain sisälle tekemään pahaa fiilistä. Teki mieli vain pakata kamat ja lähteä kisapaikalta. Onneksi Seppo oli vierellä ja osasi jopa nauraa hyväntahtoisesti tosikko Katrille. 

Iltapäivän keksityin viettämään aikaa hyvien tyyppien kanssa ja kannustamaan muita suomalaisia judokoita. Viimeiseen otteluuni valmistauduin lämmittelemällä rauhallisesti. Taas tuntui että ongelma aineenvaihdunnan puute palasi. Tällöin en saa hikeä päälle millään. Vähennän tällöin vaatetta, koska silloin tulee myös tukala olo kaikista jumppakamoista. Olo on parempi hieman viileänä. Onneksi ongelma on ollut vuoden sisällä jo niin useasti että osaan suhtautua rauhallisesti siihen. Ottelussa tulee tuntumaan pahalta, mutta sinne mennään.

Otteluun tuli vastaan britti, jonka voitin viime vuonna samassa kisassa. Ennen matsia tsemppasin ja ajattelin että tämä on tällainen työpäivä mutta pitää hoitaa homma kotiin. Ajoin hänelle kaksi varoitusta passiivisuudesta ja heitin osotolla yukon (5p.). Matsin jälkeen päävalmentaja Jaska sanoi että näytti pakkopullalta. Joo päivä oli kyllä yhtä kuivaa surkeaa vehnäpullaa ilman sokeria.

Kuva:Pajudo